monikko

Finnish

Etymology

From the indefinite pronoun moni (“many”) +‎ -kko.

Pronunciation

• Hyphenation: mo‧nik‧ko

Noun

monikko

1. (grammar) plural
2. tuple

Declension

Declension of monikko (type laatikko) singular plural nominative monikko monikot genitive monikon monikkojen monikoiden monikoitten partitive monikkoa monikkoja monikoita accusative monikko monikon monikot inessive monikossa monikoissa elative monikosta monikoista illative monikkoon monikkoihin monikoihin adessive monikolla monikoilla ablative monikolta monikoilta allative monikolle monikoille essive monikkona monikkoina translative monikoksi monikoiksi instructive – monikoin abessive monikotta monikoitta comitative – monikkoineen

Antonyms

• (plural) yksikkö