äänikeeli

Ingrian

Etymology

From ääni (“sound”) +‎ keeli (“language”).

Pronunciation

• (Ala-Laukaa) IPA^(key): /ˈæːniˌkeːli/, [ˈæːnĭˌkeːlʲ]
• (Soikkola) IPA^(key): /ˈæːniˌkeːlʲi/, [ˈæːniˌke̝ːlʲi]
• Rhymes: -eːlʲ, -eːlʲi
• Hyphenation: ää‧ni‧kee‧li

Noun

äänikeeli

1. The spoken part of a language.
   • 1936, V. I. Junus, Iƶoran Keelen Grammatikka‎^[1], Leningrad: Riikin Ucebno-pedagogiceskoi Izdateljstva, page 7:

     Keelen ääniks saotaa samoi prostoimpia äänikeelen ossia, kumpia tavallisest ennää ei saa jakkaa eri osiks.

     A language's sounds is what the most simple parts of a spoken language is called, which usually cannot be further divided into different parts.

Declension

Declension of äänikeeli (type 5/keeli, no gradation)
	singular	plural
nominative	äänikeeli	äänikeelet
genitive	äänikeelen	äänikeeliin, äänikeelilöin
partitive	äänikeeltä, äänikeelt	äänikeeliä, äänikeelilöjä
illative	äänikeelee	äänikeelii, äänikeelilöihe
inessive	äänikeelees	äänikeeliis, äänikeelilöis
elative	äänikeelest	äänikeelist, äänikeelilöist
allative	äänikeelelle	äänikeelille, äänikeelilöille
adessive	äänikeeleel	äänikeeliil, äänikeelilöil
ablative	äänikeelelt	äänikeelilt, äänikeelilöilt
translative	äänikeeleks	äänikeeliks, äänikeelilöiks
essive	äänikeelennä, äänikeeleen	äänikeelinnä, äänikeelilöinnä, äänikeeliin, äänikeelilöin
exessive1)	äänikeelent	äänikeelint, äänikeelilöint
1) obsolete *) the accusative corresponds with either the genitive (sg) or nominative (pl) **) the comitative is formed by adding the suffix -ka? or -kä? to the genitive.