Contents

FinnishEdit

EtymologyEdit

From the indefinite pronoun moni(many) +‎ -kko.

PronunciationEdit

  • Hyphenation: mo‧nik‧ko

NounEdit

monikko

  1. (grammar) plural
  2. tuple

DeclensionEdit

Inflection of monikko (Kotus type 4/laatikko, kk-k gradation)
nominative monikko monikot
genitive monikon monikkojen
monikoiden
monikoitten
partitive monikkoa monikkoja
monikoita
illative monikkoon monikkoihin
monikoihin
singular plural
nominative monikko monikot
accusative nom. monikko monikot
gen. monikon
genitive monikon monikkojen
monikoiden
monikoitten
partitive monikkoa monikkoja
monikoita
inessive monikossa monikoissa
elative monikosta monikoista
illative monikkoon monikkoihin
monikoihin
adessive monikolla monikoilla
ablative monikolta monikoilta
allative monikolle monikoille
essive monikkona monikkoina
translative monikoksi monikoiksi
instructive monikoin
abessive monikotta monikoitta
comitative monikkoineen

AntonymsEdit